Kirjoitin tutkimuksestani pyynnöstä Euroopan Unionin kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden 2008 (www.vuoropuhelu.fi) julkaisuun "Näkökulmia kultturienväliseen vuoropuheluun" (on kai luettavana verkossakin). Sen johdosta osallistuin tänään katselmukseen, jossa päätettiin teemavuosi 2008.

Kulttuurienvälisestä vuoropuhelusta olivat keskustelemassa teemavuoden lähettiläät Wisam Elfadl, Kaisa Leka ja Naoto Niidome. Päällimmäisenä tästä keskustelusta jäi kuitenkin mieleeni Tommi Laition (www.strangerfestival.com) yleisöstä esittämä kysymys (jota en tietenkään voi toistaa sanasta sanaan, mutta idean uskoisin tavoittavani): Toteutammeko kulttuurienvälistä vuoropuhelua luomalla tiloja, joissa eri kulttuureista tulevat todella pääsevät tasapuolisesti ääneen vai ovatko vaikkapa maahanmuuttajat meille vain instrumenttejä, joiden esimerkkiä ja "värikkyyttä" hyväksi käyttäen järjestämme valtaväestölle foorumeja ikään kuin fiilistellä monikulttuurisuutta, tarkastella sitä tai keskustella siitä. Uskaltauduin kysymään itseltäni, kumpaa toimintamallia oma tutkimustyöni edustaa (ja tässä olisi tietysti analysoitava, mitä monikulttuurisuus tarkoittaa minun tutkimuksessani, mutta tyydyn kuittaamaan, että se ei tarkoita vain eri maista tulevia tutkittavia). Etnografian periaatteiden mukaisesti tutkittavien tulisi osallistua tutkimusprosessiin, ja parhaassa tapauksessa tutkimus olisi voimauttavaa; se antaisi tutkittaville välineitä ymmärtää itseään ja toimia maailmassa. Jos käytänkin tutkittaviani esimerkkeinä, esimerkit eivät ainakaan ole pinnallisia: Olen ollut tutkittaviini kontaktissa vuosia ja voin useiden keskusteluiden ja haastattelujen jälkeen olen melko varma, etten väitä heistä mitään, mitä he eivät itse allekirjoittaisi. Päästän myös nuoret itseänsä "ääneen" haastattelu- ja keskustelukatkelmien litteraatein aina kun voin. Silti: kuka tuon äänen kuulee? Lukeeko artikkelejani, väitöskirjaani tai kuuleeko esitelmiäni joku sellainen, jonka päivittäistä työtä auttaa ja hyödyttää tieto monikielisen ja monietnisen nuorison vuorovaikutuksen erityispiirteistä? Toivottavasti. Entä mitä voisin tehdä, jotta näin olisi? Kenen kanssa olisi hakeuduttava vuoropuheluun ja millaiseen?

En malta olla kertomatta tapauksesta, joka katselmuksessa sattui: Paneelikeskustelun aikana yleisöön asteli harmaapäinen nainen, villalakki päässä, beessi ulsteri päällä, kädessä aulassa jaettu ilmaiskassi ja juliste. Panelistit puhuivat juuri muun muassa perussuomalaisten vaalivoitosta. Nainen huusi ainakin kolmeen otteeseen melko epäkohteliaaseen sävyyn, että puhujien pitäisi käyttää mikrofonia: "Ei kuulu!" "Onko se niin vaikee puhua siihen mikrofoniin, kun tänne ei kuulu!" Auoin ajatuspolkuja, joita en lähtenyt (enkä lähde) seuraamaan: Millaisesta kulttuurienvälisestä vuoropuhelusta tässä oli kyse? Mitä kulttuuria nainen edusti? Eikö hän kuullut sitä vuoropuhelua, jonka  teemavuoden järjestäjät kuulivat? Aulassa nainen vielä raivosi: "Ei tarvitse hyljeksiä suomalaisia ja nuoleskella ulkomaalaisia!"