SOCIOLINGUISTIC SYMPOSIUM. MICRO AND MACRO CONNECTIONS. AMSTERDAM 3.-5.4.2008
OSA I: Valitut plenarit
Amsterdamiin olisi muusta ohjelmasta riippumatta kannattanut tulla vain katsomaan kuuluisia plenaristeja: William Labovia, jota kai tippaakaan liioittelematta voi tituleerata sosiolingvistisen variaationtutkimuksen isäksi, ja Charles Goodwiniä, jonka niin ikään tuntevat kaikki ainakin kaikki vuorovaikutuksesta kiinnostuneet lingvistit.
Labovin esitelmän otsikkona oli "The cognitive status of sociolinguistic variables. Cognitive capacities of the sociolinguistic monitor." Labov on yli 80-vuotias ja hän oli lentänyt ainakin seitsemän aikavyöhykkeen yli vain pari päivää aikaisemmin. Asennoiduin esitelmään niin, että otan hyvän asennon ja vain katselen, miten puhuu ja esiintyy mies, jonka nimen olen lukuisia kertoja nähnyt mustavalkoisena merkkirivinä tieteellisissä artikkeleissa. En ihan pysynyt suunnitelmassani: se, mitä Labov kertoi ja miten hän sen esitti, olikin niin mukaansatempaavaa, että unohdin kokonaan (tai melkein kokonaan) esiintyjän ja aloin seurata asiaa. Labov esitteli nokkelaa koeasetelmaa: Koehenkilöille kerrottiin, että ääninauhalla uutisia lukeva henkilö pyrkii työhön television uutistenlukijaksi, ja koehenkilöiden tehtävä oli arvioida lukijoiden sopivuutta ammattiin. Koehenkilöille ei kerrottu, että tutkijat olivat peukaloineet näytteitä: niihin oli eri suhteissa sekoitettu eri variantteja tietyistä kielenpiirteistä niin, että standardivarianttien osuus vaihteli nollasta sataan. Sekä puhujat että koehenkilöt edustivat eri ikäryhmiä ja eri etnisiä ryhmiä ja olivat kotoisin eri alueilta. Labov osoitti, että tiettyjen piirteiden vaihdellessa koehenkilöiden arviot noudattivat tiettyä logaritmista funktiota riippumatta heidän murretaustastaan tai etnisyydestään. Näin saadaan siis lisätietoa tiettyjen kielenpiirteiden sosiaalisista statuksista ja siitä, miten kuulija luokittelee puhujaa yksittäisenkin kielenpiirteen perusteella.
Charles Goodwinin esityksessä tekemiini muistiinpanoihin olen lisännyt itselleni ikään kuin ajatuskupliin: "Tää on show!" ja " Mageit metaforii...".
Kuplien tunteenpurkaukset kertovat jotain Goodwinin plenarin tunnelmasta: hän käytteli sujuvasti teknisiä apuvälineitä, esimerkiksi erilaisia videoita, kuvia ja animaatioita, ja ripotteli mukavasti puheeseensa Shakespeare-sitaatteja (Our thoughts are ours, their ends none of our own, Hamlet) sekä sellaisia trendikkään mutta kontekstissaan osuvan kuuloisia termejä kuin co-operative semiotics ja multiple sign system. Esityksen otsikko oli "The categories of speaker and hearer as interactive processes", ja sen tarkoitus oli laajentaa latteita käsityksiä siitä, mitä on olla puhuja ja mitä kuulija. Goodwin osoitti, miten fyysisesti ja kielellisesti kompetentitkin puhujat käyttävät moninkertaista merkkisysteemiä; vahvistavat sanojaan esimerkiksi elein ja asennoin. Sitten hän näytti, miten aivohalvauksessa puhekykynsä menettänyt voi olla täysin kompetentti puhuja, koska hän käyttää hyvin hallussaan olevia vuorovaikutuksen keinoja, esimerkiksi eleitä, mutta myös prosodiaa, jonka hän kuitenkin yhä hallitsee. Merkitys syntyy keskustelijoiden yhteistyöllä – näin toimii kooperatiivinen semiotiikka. Ajatukset, että merkitys syntyy keskustelijoiden yhteistyönä ja sitä luodaan muinkin tavoin kuin sanallisella viestinnällä, eivät nyt enää ole mitenkään uraauurtavia tai mullistavia, mutta Goodwinin esimerkit olivat havainnollisia ja show aplodien arvoinen.
Kommentit