Pidin eilen yhdessä Mia Halosen kanssa HY:n AinO-keskusksessa luennon, joka ilmestynee piakkoin osoitteeseen www.helsinki.fi/aino. Luentoa seurasi vilkas keskustelu. Jäin erityisesti miettimään yhtä kysymystä. En muista kuka sen esitti, mutta kysyjä halusi tietää, olenko aineistossani tai kenttätyötä tehdessäni huomannut, että jotakuta nuorta hävettäisi oma etninen tausta. Pohdin hetken, eikä mieleeni omasta aineistostani - sikäli kuin sitä olen alustavasti katsonut - tullut yhtäkään tapausta, jossa joku olisi erityisesti hävennyt esimerkiksi äidinkieltään tai kotimaataan. Tähän kommentoi herra salin perältä. Hänen mielestään tässä asiassa on eroja eri kansallisuuksien välillä, esim. virolaiset kuulemma voivat "peitellä" etnistä taustaansa, koska he niin helposti käyvät suomalaisesta. Herra sanoi myös, että koulussa, jossa maahanmuuttajataustaisia ei ole niin paljon kuin tutkimissani kouluissa, oman taustan esiin tuominen voi olla vaikeampaa. Hän esitti, että joskus nuori ei halua vastata, kun häneltä kysyy omasta kielestä tai kulttuurista.

Heti aluksi on sanottava, että olen kielentutkija, ja omimmillani olen vain, kun puhutaan kielenkäytöstä ja siihen liittyvistä asenteista. Joka tapauksessa on totta, että minun tutkimuskouluissani on erittäin arkinen asia, että oppilaat tulevat eri maista ja puhuvat eri kieliä. Myös ne virolaiset nuoret, joihin minä tutustuin kouluissa, puhuvat kouluissa aivan "julkisesti" omaa äidinkieltään, opettavat sitä luokkatovereilleen ja kommentoivat avoimesti virolaisen ja suomalaisen kulttuurin eroja. Ehkä tosiaan on vaikeampaa puhua "erilaisuudestaan" koulussa, jossa etnistä erilaisuutta on vähemmän. Mainitsinkin tämän vastauksessani. Sanoin myös, että nuoren halukkuus vastata kysymyksiin "omaan" kieleen tai kulttuuriin liittyen, voi riippua siitä, kuka kysyy, mitä ja miten. Täällä syntyneestä somaliperheen nuoresta voi ehkä olla outoa vastailla kysymyksiin maasta, jossa hän ei ole koskaan käynyt. Tuntuisikohan nuoresta siltä, että kysyjä yrittää määritellä, mikä on hänen ensisijaista kulttuuriaan ja missä hän on vain vieraana? Tämän voinee tarkentaa myös kysymyksiin koskien nuoren "omaa" kieltä. Osa esimerkiksi minun tutkimistani maahanmuuttajaperheiden nuorista kokee suomen vahvimmaksi kielekseen.

Ennen kaikkea kuitenkin tuli mieleen - ja tämä minun olisi pitänyt älytä sanoa - on eri asia, että yrittää aktiivisesti peitellä omaa etnistä taustaansa kuin että ei erityisesti korosta sitä. Kuten sanottu, omasta aineistostani ei nyt tule mieleen tapauksia, jossa joku erityisesti peittelisi taustaansa. Sellaisia tapauksia, jossa etninen tausta erityisesti tehdään näkyväksi, sattuu kyllä, mutta suuri osa arjesta on sellaista, jossa etnisyys ei erityisesti ole tapetilla. Joskus on tärkeämpää olla vaikkapa nuori, tietyn bändin fani tai jalkapalloilija kuin somalialainen, venäläinen - tai suomalainen. Näin on myös kielenkäytössä: monessa tilanteessa - ehkä enimmissä tilanteissa - suomea lapsesta asti puhunut maahanmuuttajaperheen nuori käyttää aivan samoja variantteja kuin kuka tahansa pääkaupunkiseudulla kasvanut nuori.